Siirry suoraan sisältöön

Tapahtumat

Mennyt tapahtuma

Sinkan elokuun ilmaissunnuntai

page image
Mennyt tapahtuma
Diivoja ja kylän naisia -näyttely Sinkassa 11.6.–15.9.2024. Sinkan julkisivumaalaus MadC, Free at Last, 2017. Kuva: Pekka Elomaa.

Sinkkaan on ilmainen sisäänpääsy sunnuntaina 4.8.2024. Museo on avoinna klo 11–17.

Kesänäyttely Diivoja ja kylän naisia tarkentaa naisten ja tyttöjen menneeseen maailmaan. Museon kokoelmasta poimittuihin kuviin on jäänyt jälkiä kerran eläneistä ihmisistä ja historian hetkistä, jotka tavoittavat meidät kuin matkalla viipyneiden tähtien säteet.

Vanhimmat otokset ovat yli sadan vuoden takaa, uusimmat 1960-luvulta, ajalta ennen kuin Keravasta tuli kaupunki. Kuvissa poseeraavat niin tivolien diivat kuin Keravan maatalojen emännät ja kauppalan tytöt.

Näyttelyssä pääsee myös ottamaan kuvia vanhan valokuvaamon kulisseissa, tekemään virtuaalimatkan kauppalan vanhaan keskustaan avatar-oppaiden johdattamana ja pelaamaan Sariolan tivolin ampumaradasta innoituksensa saanutta virtuaalipeliä.

Päänäyttelyn lisäksi Sinkassa on esillä Kerava-kulman pienoisnäyttely Muinainen Kerava ja sen löytäjät sekä Helmipaikan pienoisnäyttelyissä Juhani Linnovaaran teoksia Rolando ja Siv Pieraccinin kokoelmasta.

Näyttelykäynnin lomassa Sinkassa voi istahtaa kahvikupposen tai vaikka jäätelön äärelle ja nauttia pienen museokaupan tarjonnasta.

Tervetuloa!

Lisätietoja Diivoja ja kylän naisia -näyttelystä: https://www.sinkka.fi/nayttelyt/diivoja-ja-kylan-naisia/

Ilmainen
 | Ei vaadi suomen kielen taitoa
Tapahtuman ajat
Aikoja ei löytynyt