Skip to content

Events

Kirjastokinonäytös: Sodan ja rauhan lapset

Valokuvassa Mannerheim ja poika
Museovirasto_Pirkanmaan elokuvakeskus

Sodan ja rauhan lapset rakentuu arkistomateriaalille, elokuvien, valokuvien, radio-ohjelmien, kirjojen, lehtien ja musiikin propagandistiselle aineistolle, sekä myös lasten ja nuorten omille päiväkirjamerkinnöille. Dokumentin on ohjannut Ville Suhonen vuonna 2024. Näytös on Keravan kirjaston Pentinkulma-salissa tiistaina 10.12.2024 klo 18. Elokuvan ikäraja on 7 vuotta ja kesto 1 tunti 5 min. Näytökseen on vapaa pääsy. 

Arkistomateriaali johdattaa näkemään suomalaisten nationalistisen kasvatuksen ja lapsiin asetetut roolimallit, joita ohjailtiin suoraan valtiovallan ja auktoriteettien toimesta. Kasvatus, koulutus, vapaa-ajan järjestötoiminta, urheiluseurat, partio, poika- ja tyttötoiminta tähtäsivät kaikki sotilaalliseen toimintakykyyn, kun sen aika tulee. Lapsilta ja nuorilta odotettiin kuuliaisuutta, uskollisuutta ja rehellisyyttä. 

Ohjaaja Ville Suhonen : 

”Halusin tehdä tämän elokuvan kertoakseni kuvin ja äänin, kuinka vanhempieni ja isovanhempieni sukupolvilta ei kysytty lapsena tulevaisuuden suunnitelmia. Piti vain uskoa, totella ja olla vaiti. Aikakauden militaristinen kasvatus valmisti 1920-1930-luvuilla eläneitä lapsia ja nuoria sotaan. Tutkijat ovat kutsuneet tätä sukupolviväkivallaksi. 

 Lasten ja nuorten elämään sodat eivät tuo muuta kuin kauhua. Elokuvassani sen voi nähdä heidän silmistään, sadan vuoden takaa.” 

Teksti: Pirkanmaan elokuvakeskus. 

Event dates
Tue 10. Dec 2024 at 12:27 - 16:00
  • Apple
  • Google(online)
  • Office 365(online)
  • Outlook
  • Outlook.com(online)